Elämäkerta - Think pink

• Roger Waters 2000-luvulla

Puhutaan Roger Waters ja sen elämä merkitsee väistämättä sitä, että se seuraa ikään kuin vesimerkkinä loistavaa polkua, jota Pink Floyd erittäin kekseliäs rockyhtye, jolla on psykedeelisiä sävyjä. Kaikki alkoi vuonna 1965, kun Syd Barrett, Bob Close, Rick Wright, Nick Mason ja Roger Waters liittyivät yhteen yhtyeeseen nimeltä Sigma 6 Waters oli jo kauan sitten ottanut kotikaupungissaan opettajalta basso- ja harmoniatunteja, ja hän osoitti heti huomattavaa luovuutta ja kyltymätöntä uteliaisuutta tuolloin kiertävää popmusiikkia kohtaan.

George Roger Waters (syntynyt 6. syyskuuta 1943 Great Bookhamissa, Englannissa) osallistui ydinaseriisuntakampanjaan 1960-luvun alussa, mikä oli hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä.

Elämäkerrallisessa muistiinpanossa hän kuvailee ensimmäisiä askeliaan muusikkona näin:

" Opiskelin arkkitehtuuria Regent Streetin ammattikorkeakoulussa, jossa perustimme useita bändejä. Se ei ollut vakavaa, emme soittaneet yleisölle. Meillä oli monia nimiä, hieno niistä oli The Meggadeaths. Vietimme aikamme miettimällä, miten käyttäisimme ansaitsemamme rahat." Sijoitin osan tuista espanjalaiseen kitaraan ja otin kaksi oppituntia espanjalaisessa Guitar Centressä, mutta en päässyt kaikkien kanssa toimeenNiitä harjoituksia. Korkeakouluissa on aina huone, jossa ihmisillä on painovoimaa soittimiensa tai muiden asioiden kanssa. Kun ajattelen taaksepäin, minulla on varmasti ollut kitara jo silloin, koska muistan opetelleeni soittamaan "Shanty Townia". Minua ei kiinnostanut lainkaan se, mitä tein korkeakoulussa. Tässä maassa arkkitehtuuri on sellainen kompromissi taloudellisen tekijän kanssa, ettäSiinä vaiheessa suutuin todella pahasti, ja aloin käyttää kaikki viikkorahani soittimiin kuten kaikki muutkin. Muistan huutaneeni pankinjohtajalle ja sanoneeni hänelle, että minusta tulee jonain päivänä niin rikas, samalla kun pyysin 10 punnan lainaa. Opettelimme noin kahdeksankymmentä kappaletta, kaikki Stonesin kappaleita. ".

Lyhyen ajan kuluttua yhtye kuitenkin hajosi, ja kaikki perustajajäsenet jatkoivat musiikillista toimintaansa kulkien omia teitään. Myöhemmin muodostettiin uusi ryhmä, joka koostui kitaristista (Syd Barrett), basistista (Roger Waters), kosketinsoittajasta (Rick Wright) ja rumpalista (Nick Mason). Yhtye vaihtoi nimeään useaan otteeseen, ja sen nimeksi tuli ajoittain "The Screaming Abdabs","T-Set", "The Architectural Abdabs", "The Pink Floyd Sound".

Pitkällä aikavälillä jälkimmäinen tuntui koko yhtyeestä kaikkein "jaloimmalta" ja merkityksellisimmältä nimeltä. Tämän oudon nimen alkuperästä on keskusteltu ja selvitetty paljon, mutta nykyään tiedetään, että se on syntynyt jazzmies Pink Andersonin ja bluesmies Floyd Councilin nimien yhdistelmästä. Yhtyeen ensimmäiset esiintymiset olivat Lontoon "Marquee"-ravintolassa, josta on tullut underground-kulttuurin lippulaiva.Pink Floyd jatkoi esiintymisensä aikana loputtomia "sviittejä", jotka saivat nuoret konserttiyleisön haltioitumaan. Nämä olivat "psykedeelisen" aikakauden alkua, ja kypsyttyään Pink Floyd oli sen idiomaattisimpia ja nerokkaimpia laulajia.

Marquee'ssa Pink Floyd tapasi ensimmäisen managerinsa Peter Jennerin, "demiurgin", joka onnistui hankkimaan heille viikoittaisen sopimuksen London Free Schoolin kanssa. Erään tällaisen tapaamisen aikana Floyd käytti suoraan heihin suunnattua ja musiikin kanssa synkronoitua diaprojektoria ja loi "Light Show'n", josta tuli Pink Floydin tunnusomainen piirre.ryhmä.

Tämän jälkeen Floyd esiintyi usein toisessa hiljattain avatussa paikassa, UFO:ssa, josta tuli pian brittiläisen underground-liikkeen suosikkipaikka.

Tämän klassisen harjoittelun jälkeen Floyd onnistui vihdoin nauhoittamaan ensimmäisen "45" -levynsä, joka oli päivätty 11. maaliskuuta 1967. Onneksi menestys oli lähes välitön ja siivitti kappaleen Ison-Britannian top 20:een, vaikka joitakin sensuuriongelmia ilmeni kappaleen alkuperäisen nimen vuoksi: "Let's roll another one", joka kirjaimellisesti tarkoittaa "Rullaamme vielä yhden", jossa on nimenomaisiaviittaus niveleen.

Toukokuun 12. päivänä Floyd esiintyi Queen Elizabeth Hallissa konsertissa nimeltä "Games for May" ja kehitti innovatiivisen stereofonisen järjestelmän, jonka ansiosta ääni leviää ympäri salia eräänlaisena ympyränä ja antaa yleisölle tunteen, että se on musiikin keskellä. He esittelivät sitten singlen "Games for May", joka julkaistiinuusi nimi "See Emily Play".

Ensimmäisellä albumilla "Piper At The Gates of Dawn" käytettiin nimeä "The Pink Floyd", ja myöhemmin poistamalla artikkeli "The" julkaistiin toinen albumi "A Saucerful Of Secret", jossa käytettiin yhtyeen lopullista ja nyt täydellistynyttä nimeä. Tuolloin syntyi kuitenkin ongelmia Syd Barrettin kanssa, joka ei kyennyt emotionaalisesti käsittelemään "Piper At The Gates of Dawn" -albumilla saavutettua suosiota.Itse asiassa kitaristi alkoi käyttää LSD:tä (joka oli tuolloin vielä laillista) massiivisesti ja jatkuvasti, ja koska hän ei pystynyt jatkamaan työtään, hän kutsui vanhan ystävänsä ja rytmikitaristinsa David Gilmourin mukaan yhtyeeseen.

Kun Sydin tila paheni edelleen, yhtye joutui lopettamaan hänen osallistumisensa joihinkin konsertteihin. Tämä merkitsi Barrettin lopullista lähtöä Pink Floydista ja kriisiajan alkua yhtyeelle, jonka hylkäsi myös Peter Jenner, joka aikoi seurata Syd Barrettia soolourallaan.

Mason muistelee myöhemmin: Olimme hajoamisen partaalla; tuntui mahdottomalta löytää korvaajaa Sydille. ".

Uusi kvartetti taas löysi ihmeellisesti uuden latauksen ja voimakkaan kekseliäisyyden, niin että se pystyi tuottamaan useita mestariteoksia "Moresta" "Ummagummaan", "Atom Heart Motherista" "Obscured By Cloudsiin". Floyd oli tuolloin sitoutunut löytämään uuden tyylin ja pyrki pysymään mahdollisimman lähellä Syd Barrettin luomaa soundia eli sekoitusta.psykedeelinen ja visionäärinen, joka kuitenkin säilyttää vaikuttavan melodisen profiilin.

Näiden albumien jälkeen, joista osa oli epäilemättä hyvin kokeellisia (ajatelkaapa "Ummagumma", tupla-LP, jossa jokaisella bändin jäsenellä oli oma puoli levystä), oli tulossa suuri tyylillinen muutos, jonka tuloksena syntyi legendaarinen "The Dark Side of the Moon", albumi, joka keräsi kaikenlaisia levyjä (vaikkasen sisältämästä "vaikeasta" musiikista): se myi yli 25 miljoonaa kappaletta (valtava luku tuohon aikaan), ja lisäksi se pysyi albumien myyntilistoilla loputtoman kauan: noin 14 vuotta peräkkäin. Lisäksi se on edelleen bestseller.

Loogista oli, että tämän humalan jälkeen yhtye yritti kovasti pitää yllä sitä tasoa, jonka se oli saavuttanut tuolla albumilla, mikä oli vaikeaa, ellei mahdotonta. Vuonna 1975 Pink Floydilla oli kuitenkin vielä monia nuolia sulkijassaan ja heidän kekseliäisyytensä ei ollut vielä läheskään lopussa. Niinpä kauppoihin ilmestyi "Wish You Were Here", outo ja monimutkainen albumi, joka pyhitti PinkFloyd yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista musiikkiryhmistä. Kaupallinen menestys ei taaskaan jäänyt kauaksi.

Täydentääkseen näiden kahden levyn myötä syntymässä olevaa "trilogiaa" ihmisen vieraantumisesta yhtye julkaisi myöhemmin "Animals", joka on kolmesta levystä unohdetuin ja vähiten tunnettu (ehkä myös sanoituksista tihkuvan korjaamattoman pessimismin vuoksi). "Animals"-levyn julkaisua seuranneen väsyttävän kiertueen aikana sattui joitakin varsin epämiellyttäviä tapahtumia, kuten esimerkiksiyhä useammin ja kiivaampi kiista Roger Watersin ja yleisön välillä: " Konserteissa esiintymisestä tuli täysin vieraannuttava kokemus, ja näin tulin täysin tietoiseksi muurista, joka nyt erotti meidät yleisöstämme. "Mutta kiertueista huolimatta on vielä paljon materiaalia, joka vaatii päivänvalon näkemistä: näin on lauluilla, jotka sisältyvät tupla-albumiin "The Wall", joka julkaistiin 16. marraskuuta 1979 lähes kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen.

"The Wall" oli heti valtava kaupallinen menestys, joka on erinomainen tuote, joka on täynnä äänitehosteita ja täynnä tuhansia vivahteita, jotka on hoidettu pienimpiä yksityiskohtia myöten. Vinyylin julkaisua seurannut kiertue, joka supistettiin väkisin muutamaan päivämäärään sen tuottamiseen vaaditun mahtavan rakenteen vuoksi, oli poikkeuksellinen menestys.

"The Wall" -kiertueen jälkeen Rick Wright, joka joutui erimielisyyksiin Roger Watersin kanssa, jätti yhtyeen, ja Pink Floyd julkaisi tämän jälkeen uuden albumin nimeltä "The Final Cut", joka oli tällä kertaa kokonaan Watersin kirjoittama (mutta ei pidä unohtaa, että Waters oli aina Pink Floydin todellinen luova sielu). Jotkut sanovat, että loppujen lopuksi "The Final Cutia" voidaan pitää ensimmäisenäWatersin sooloalbumi: tämän teesin tueksi liikkuu myös huhuja, joiden mukaan Gilmour olisi mennyt studioon, äänittänyt soolot ja lähtenyt pois. Joka tapauksessa Roger Waters jätti yhtyeen heti, kun partituurin kirjoittaminen oli saatu valmiiksi. Kriitikoiden ja asiantuntijoiden mielestä "The Final Cut" on kaiken kaikkiaan teos, jota leimaavat Roger Watersin progressiivisen sooloilun sisäistämisen rajat,jota vainoavat sotapainajaiset ja tuskalliset isän muistot.

Kaikki tämä kuitenkin vaikutti siihen, että hänestä tuli itsevaltainen ja hän piti itseään Floydin kappaleiden ainoana luojana, mikä johti usein konflikteihin ryhmän muiden jäsenten kanssa ja johti siihen, että hän vuonna 1986, aiempien kiistojen jälkeen, julisti ryhmän lopullisesti hajonneeksi, mikä herätti Gilmourin reaktion, joka valitti Lontoon korkeimman oikeuden päätöksestä, joka kumosituomio hänen edukseen.

Myöhemmin vuonna 1987 Gilmour ja Mason yrittivät Pink Floydin elvyttämisen tielle, toivoen herättävänsä henkiin sen valtavan kiinnostuksen, jonka alkuperäinen yhtye oli herättänyt yleisössä. Lukuun ottamatta uutta teosta "A Momentary Lapse of Reason", jonka myynti oli hyvä, mutta ei poikkeuksellinen, yrityksen voidaan sanoa onnistuneen osittain, erityisesti sen vuoksi, että kolossaalinen määrä ihmisiä, jotka olivat halukkaita ottamaan vastaankuulla Pink Floydia livenä niiden harvinaisissa esityksissä. Epäilyksenä on kuitenkin, että kyseessä on edelleen vanhan rakkauden herättäminen henkiin.

Erilaisten rikosoikeudellisten ja verbaalisten kamppailujen jälkeen Waters kuitenkin jatkoi soolouraansa, vaikka yleisön oli epäilemättä vaikea tunnistaa taiteilijaa, johtuen siitä, että Pink Floyd vietti suurimman osan urastaan täydellisessä anonymiteetissä, näyttäytyen itse ja myöntyen vain vähän medialle. Roger Waters lunasti itsensä julkaisemalla uudelleen "The Wallin" vuonna 1990 (apunaan mm.Berliinin muurin murtuminen), joka järjesti katastrofiavun muistorahaston hyväksi hyväntekeväisyyskonsertin, joka esitettiin 25 000 katsojan edessä ja joka lähetettiin moniin maailman kolkkiin, paikassa, joka jakoi kaksi Saksaa.

Muiden jäsenten musiikkihankkeista voidaan kuitenkin kiistatta todeta, että Watersin poissaolo, joka oli nyt keskittynyt sooloprojekteihinsa (asiantuntijoiden mukaan melkoinen pettymys), tuntui vahvasti. Floydin osittaisen "jälleenyhdistymisen" jälkeisellä maailmankiertueella oli mukana sessiomiehenä myös "vanha" Richard Wright, joka myöhemmin integroitui lopullisesti uudelleen.Vuotta myöhemmin Floyd julkaisi "Delicate Sound of Thunderin", joka oli joidenkin mielestä merkki pysäyttämättömästä alamäestä. 1994 trio julkaisi "The Division Bellin", ja viimeiseksi teokseksi jäi "Pulse" vuonna 1995.

Roger Waters 2000-luvulla

Roger Watersin viimeisin teos 2000-luvulta on Etienne Roda-Gilin librettoon säveltämä kolminäytöksinen ooppera "Ça ira", joka sai kantaesityksensä 17. marraskuuta 2005 Rooman Auditorium Parco della Musicassa. Oopperan teemana on Ranskan vallankumous (nimi on peräisin samannimisestä Ranskan vallankumouksen aikaisesta laulusta).

Hän on julkaissut useita sooloalbumeita: 'The Pros and Cons of Hitch Hiking' (1984), 'Radio K.A.O.S.' (1987), 'Amused to Death' (1992). 25 vuotta tämän viimeisimmän teoksen jälkeen hän julkaisi vuonna 2017 teoksen 'Is This The Life We Really Want?'. Seuraavana vuonna hän julkaisi jälleen lyriikkateoksen: 'The Soldier's Tale' (2018).