Elämäkerta - Tahto valtaan

Friedrich Wilhelm Nietzsche syntyi 15. lokakuuta 1844 pienessä kylässä Preussin Saksin osavaltiossa. Nuori Friedrich kasvoi protestanttisen pastorin poikana uskonnollisten tunteiden sävyttämässä ilmapiirissä, jota tosin hillitsi tyypillinen lempeys, joka oli hänelle tyypillistä ja joka vaikutti 1800-luvun ja varmasti koko 1900-luvun kulkuun.uudistettu lähestymistapa.

Kun hänen isänsä kuoli vuonna 1848, hänen äitinsä joutui muuttamaan Naumburgiin, pieneen kaupunkiin, jossa hän saattoi luottaa lukuisten sukulaistensa apuun. Vuonna 1851 Friedrich meni Pfortasta julkiseen kouluun, jossa hän oppi uskonnon alkeet, latinan ja kreikan kielen sekä musiikin, josta tuli hänen elämänsä toinen suuri intohimonsa (niin paljon, ettei hän pitkään aikaan tiennyt, pitäisikö hänen omistautua kirjallisuudelle ja musiikille).Filosofia tai seitsemän nuotin taide). Uusista kulttuurisista löydöistä innostuneena hän kirjoittaa runoja ja säveltää musiikkia, kun taas hänen perheensä muuttaa toiseen taloon Naumburgissa, eikä koskaan saa hetkeäkään rauhaa.

Nuorena hän luki muun muassa Byronia, Holderlinia, Emersonia, Sternea, Goetheä ja Feuerbachia. 1860 hän perusti ystäviensä kanssa musiikillis-kirjallisen yhdistyksen "Germania"; yhdistykselle laadituissa kirjoituksissa ("Kohtalo ja tahto", "Tahdon ja kohtalon vapaus") näkyy jo tulevan nietzscheläisen ajattelun metafysiikan vastainen suuntaus.

Hän tuli tunnetuksi esikoisteoksellaan "Tragedian synty musiikin hengestä" (1872), jossa oli havaittavissa Schopenhauerin ja tuolloin ylistetyn säveltäjän Richard Wagnerin vaikutteita, ja synnytti sarjan teoksia, joilla on voimakas teoreettinen sisältö: "Epätodellisia pohdintoja" (kirjoitettu vuosina 1873-1876, neljäs teos on omistettu Wagnerille) ja "Ihminen liian inhimillinen" (1878).

Nietzsche ilmaisi kuitenkin kypsän ajattelunsa teoksissa "Aurora" (1881), "Tieteen riemu" (1882), "Näin puhui Zarathustra" (1883-1885), "Hyvän ja pahan tuolla puolen" (1886).

Nietzschen ajattelulle on ominaista sen demystifioiva ja tuhoava, joskus jopa kumouksellinen luonne. Nietzsche itse asiassa kyseenalaistaa ankarasti aikakaudelleen tyypilliset positivistiset ja porvarilliset ihanteet (hän on "inaktuaali" ja täysin tietoinen tästä) sekä uskon niin sanotun tieteellisen ajattelun valistaman yhteiskunnan edistykseen. Hänen muita kohteitaan ovat ajatus ns.laajalle levinnyt hyvinvointi sekä kaikki totuuden ja konstituoidun moraalin muodot, jotka ajattelija käsittää aineellisista lähtökohdista johtuviksi ja jotka liittyvät aina läheisesti psykologiseen ja sosiaaliseen ehdollistumiseen, toisin sanoen voimasuhteisiin, jotka ilmenevät sekä sisäisessä minässä että yhteiskunnassa.

Tätä demystifioivaa kritiikkiä vastapainona on nietzscheläinen ajatus "yli-ihmisestä" eli jännitteestä kohti ihmisen tuolla puolen, joka on tahto luoda uusi olemisen tapa, jossa "tahto valtaan" pääsee täysin esille, eli egon luovuus ylittää sen moraalisen ja yhteiskunnallisen konventionaalisuuden, jolle se on nyt alistettu ja joka on kodifioitu uskonnollis-yhteiskunnallisiin imperatiiveihin.

Tämä ihmisen pakattujen energioiden vapauttaminen ja kaikkien perinteisten etiikkojen ja maailmankuvien radikaali kritiikki vaikuttivat suuresti vuosisadan vaihteen kirjallisuuteen ja sen jälkeen. Nietzschestä tuli näin kriisin filosofi, uuden ajattelutavan perustaja.

Mitä tulee hänen ajatukseensa yli-ihmisestä, joka ymmärretään vanhurskaana, joka voittaa heikkojen tai orjien joukon, sitä on epäilemättä oikaistava: Nietzsche ei ollut väkivallan evankeliumin levittäjä, vaan hänen tarkoituksenaan oli luoda edellytykset sivilisaation kehittymiselle ja radikaalisti uudistetulle ihmiskäsitykselle.

Kaikenlaisten sairauksien aina hirvittävästi vaivaama Nietzsche kuoli 25. elokuuta 1900 hitaiden tuskien jälkeen, joihin kuului myös hulluuden puhkeaminen hänen myöhempinä vuosinaan.